Juntilla on siis kaveri nyt jonkin aikaa. Tammikallion Despot eli Aatos tuli siskolta mulle hoitoon, että Tealla olis enempi aikaa laittaa dobermanni ruotuun. Aatos on Juntin "isosetä", Böönan täysveli eri pentueesta. Puolustusvoimien hylkäämä maailman hyväntahtoisin otus, joka nyt on joutunut tuon säälimättömän "kapiaisen" simputettavaksi, ja sehän simputtaa. Onneksi toinen on niin nöyrä. 

Tällä viikolla tuli tehtyä ensimmäinen jälkikin. Lyhyt, noin 100 askelta ja kaikissa ruokaa. Ei esineitä. Ajattelin pehmeää laskeutumista ettei heti päästä sähläämään. Hyvinhän se meni, rauhallisempi sais olla. Vaikka se on jo tuossa vaiheessa, niin oon tehnyt myös muutaman ruudun, jos se auttais vähän paremmin keskittymään ja siinä ruudussa se keskittyykin hyvin. Häntä on alhaalla ja koira rauhallinen. Nyt tarvii vaan treenata ja treenata, kun se on meidän heikoin lenkki kokeita ajatellen. Maalimiehen mukaan purut on valmiit toukokuussa ja tottiskin alkaa olla kasassa. Noudot vie vielä vähän aikaa. Hetkeen en oo koko noutoa tehnyt, vaan palasissa toistanut.
Mitä tulee sitten meidän normaaliin lenkkeilyyn, niin korvat on olleet enempi ja vähempi hukassa. Noita halavatun kaniineja säntäilee välillä ja pari kertaa on käynyt niin, että Juntti on ollut irti. Viimeksi tänään. Onneksi oltiin hiekkakuopalla, kun pöläys vain kävi ja kaks koiraa katos. Karjaisin perään ja kohta Aatos tuli nöyrästi, mutta Juntista ei kuulunu mitään. Jostain jo kaukaa kuului pari kiihkeää haukkua, joista tiesi sen vielä ajavan jänistä. Kun se ei saa kiinni se turhautuu ja haukkuu. Sitten tuli hiljaista ja ei kun perään. Tuntui että aikaa meni kauan kun sitä huuteli ja ehdin jo miettiä että entä jos se ei löydykkään. Mutta tulihan se takasi. Ihan henkeä täynnä ja silmät loistaen. Sillä oli ollut kivaa! Mulla ei. Koira kiinni ja kotia. Edellisestä vastaavasta on aikaa pari viikkoa, joten kai se on kohta pakko pitää vaan kiinni. Meinasin lisätä parivaljakosta kuvan, muttei nyt onnistu.